Muodolla on väliä
Historia

 

Muodolla on väliä! -konsepti lanseerattiin vuonna 2008. Ensimmäinen tapahtumakokonaisuus järjestettiin Jyväskylän Paviljongissa Tekniikka 2008 -messujen yhteydessä. Vuonna 2009 tapahtuma laajennettiin kattamaan kahdet messut, Puu- ja Bioenergia 2009 -messut sekä FinnGraf & FinnVisual 2009 -messut. Kumpanakin vuonna ohjelmasisältö on koostunut ajankohtaisista puheenvuoroista, keskisuomalaisten yritysten yhteisnäyttelystä, Fennia Prize -näyttelystä ja muotoilun hankeklinikoista.

Yritysten yhteisnäyttelyssä on ollut kahden vuoden aikana mukana yhteensä kahdeksantoista eri toimialoja edustavaa yritystä. Nättelyssä ovat olleet mukana Allaway Oy, Bestform Oy, Caava Oy, Harvia Oy, Huopaliike Lahtinen Ay, J.D.N. (Jyväskylä Design Nyt), Komia Design Oy, Panda Oy Ab, Penaudio Oy, Piiroinen, Pikval Oy, Puulon Oy, Sanomalehti Keskisuomalainen Oy, SECCO Finland Oy, Siparila Oy, Sun Sauna Oy, Suunnittelukonttori Edvin Oy ja Valtra Oy Ab. Lisäksi yhteistyökumppaneina ovat toimineet Alvar Aalto -museo, Eurokangas Pro, Finlaysonin Jyväskylän myymälä, Kirjapaino Kari Ky, Korpihete Oy, Lundian Jyväskylän myymälä ja Sisustus ilo.

Ajankohtaisia näkökulmia muotoiluun ovat tuoneet kansallisesti ja kansainvälisesti arvostetut asiantuntijat. Puhumassa ovat olleet muun muassa muotoilija Pasi Pänkäläinen, muotoilija Heikki Koivurova, palvelumuotoilija Mikko Koivisto, designtoimittaja Katja Lindroos, muotoilija Kirsi Svärd, jalkinesuunnittelija Aki Choklat, arkkitehti Jarkko Könönen, muotoilija Tapio Anttila, graafikko Keijo Vuorinen, Markkinointi & Mainonta -lehden päätoimittaja Saila-Mari Kohtala, Valtran Design Manager Kimmo Wihinen, Rocla Oyj:n Design Manager Petteri Masalin, Design Forum Finlandin toimitusjohtaja Mikko Kalhama, Tekesin teknologiajohtaja Raine Hermans, MARKin toimitusjohtaja Lauri Sipilä ja Sanomalehti Keskisuomalaisen päätoimittaja, toimitusjohtaja Pekka Mervola.

Muotoilun hankeklinikoilla yrityksillä on ollut mahdollisuus kysyä alan ammattilaisilta kuinka kehittää yrityksen tuotteita, palveluita ja verkostoja muotoilua hyödyntäen. Kahden vuoden aika Muodolla on väliä! -tapahtumien yhteydessä henkilökohtaista neuvontaa on saanut lähes viisikymmentä yritystä. Yli puolet tapaamisista johti jatkotoimenpiteisiin yrityksissä, joko suorassa yhteistyössä muotoilutoimiston kanssa tai DesingStart-kehittämisohjelman kautta. Asiantuntijoina hankeklinikoilla ovat toimineet muun muassa Buorre Creationin Paulus Perkkiö, Design Pointin Timo Pehkonen, Tiistain Pasi Pänkäläinen ja Digesin Pekka Krook.

Vuoden 2009 laajemman Muodolla on väliä! -tapahtumakokonaisuuden yhteydessä oli esillä myös 6G-graafikkoryhmän Rahan valta -näyttely ja ryhmän koko kymmenen vuoden taidetuotanto eri teemoihin liittyen. Näyttely kokoaa Suomen eturivin graafikoiden näkemyksiä ajankohtaisesti merkittävistä ja yhteiskunnallisesti puhuttavista aiheista.

Lisäksi tapahtuman yhteydessä järjestettiin Design Forum Finlandin Muotoilun Roadshow, jossa puhuivat Tekesin Maarit Vuorela ja Timo Taskinen, SAAS Instruments Oy:n toimitusjohtaja Håkan Långstedt ja Genelec Oy:n toimitusjohtaja Veikko Hyvönen. Tilaisuudessa esittäytyi myös yli kymmenen muotoilutoimistoa valtakunnan huipulta. 

Paikallista osaamista tapahtumassa esitteli jyväskyläläinen Komia Design Oy, joka piti muotoilun työpajan paikanpäällä Muodolla on väliä! -tapahtumassa. Workshoppiin osallistui muuramelainen julkistilojen vaatesäilytykseen ja ulkokalustamiseen erikoistunut Monena Oy. Workshopin aikana muotoiltiin Monena Oy:lle uusi tuote.